Eliaksen lapset

Elias 1850-1852

Esikoispoika Elias oli oppivainen ja eläväinen. Hän oppi ulkoa isänsä Eliaksen seinätaulujen henkilöiden nimet. Oli kiinnostunut luonnosta ja erityisesti linnuista, joiden nimet hän oppi nopeasti.

 

maria l

Maria Ulrika (1852-1874)

Kouluaine Jyväskylän seminaarissa 18.10.1872

”Lapsuuteni koti

Syntymäpaikastani, pohjoisesta Kajaanista, ei ole minulla mitään varmaa muistoa. Ihan kuin unelma on tuo kaunis Ämmän putous ja sen rannoilla oleva synkkä metsä mielessäni. Jo minun 2 vuoden vanhana ollessani vanhempani muuttivat etelä-Suomeen. Täällä he oleskelivat talven Helsingissä ja suven Sammatin kappelissa, eräässä talonpojan talossa. Helsingissä olo oli minusta aina varsin ikävä. Täällä olin kuin lintu häkissä; en saanut enää juoksennella vapaasti ympäri mailmaa kuin tänne muutimme syksyllä. Ei mikään täällä käynyt vertaaminen Sammattiin, joka oli mielestäni se ihanin paikka maan päällä, jossa ihminen ainoastaan saatti elää onnellisena. Suuri oli sentähden iloni, kuin viimein kevä tuli ja me taas muutimme pois täältä. Jo matkalla oli paljon ihaisteltavaa. Kuin viimein, tavallisesti kauniina kevä-iltana pääsimme perille, niin onneani en saata sanoilla selittää. Ensimmäinen toimeni oli leikki-toverieni tervehtäminen. Yhdessä me sitten menimme leikki-paikoillemme, järven rantaan, santakuoppaan, j.n.e. – Luonto Sammatin kappelissa oli kaunis, vaikka monessa paikassa hyvinkin jylhä. Korkeat vuoret, suuret synkät metsät, joissa muutama virsta toisistansa aina tavataan pieniä kauniita järviä kauneilla jyrkillä rannoilla, siinä on Sammatin synkkä-mielinen kauneus.”

Suloinen luonnonlapsi Maria kuoli 21-vuotiaana keuhkotautiin. Ystävä Loimaan kirkkoherra Antero Varelius sai isä Elkalta kirjeen:

”Minua kohtasi pari viikkoa sitten se kova tapahus, että vanhin tyttäreni Maria täällä Helsingissä kuoli rintatautiin loppiaispäivän aamuna suureksi suruksi ja kaipaukseksi itselleni ja kolmelle nuoremmalle sisarellensa. Häntä kävimme viime viikolla lepokammioonsa äitinsä viereen Sammatissa saattamassa. Siellä on hän nyt tallella, siihen lohdutukseen ja Herran tahtoon saan tyytyä.”

bulevardi 15 ennen

1800-luvun Bulevardi 15. Täältä ”lintuhäkistä” Maria Lönnrot kaipasi luonnonkauniin Sammatin vapaisiin tuuliin juoksentelemaan.

 

 

 

bulevardi byt

Bulevardi 15 tänään (valkoinen talo keskellä). Otin kuvan 19.11.2012 harvinaisen aurinkoisena ja lämpimänä myöhäissyksyn päivänä.

Minä muutin Helsinkiin vuonna 1994, ja olen viihtynyt hyvin. Tuo Bulevardin näkymä on hieman muuttunut.

 

 

Ida Karoliina 1855-1915 ida lönnrot

Jos kaikki ruusut kuihtuikin
ja lehdet lensi tuulihin,
jos vaikka sammuis päivä pois
ja yksinäinen tieni ois,
mä tyydyn hiljaa vaieten:
sä Herra varmaan tahdoit sen.
Ida Lönnrot

Perheystävä ja Idan serkku Liina Holm luonnehti Idaa: Hän oli lievimmin sanoen omituinen luonne: oikullinen ja ihmisarka, vaatimaton, hyvä köyhille ja eläimille. Viimeisen sisarensa Theklan kuoltua Ida kirjoitti Liinan sisarelle Marialle: ”Nyt ovat isän kaikki hyvät, herttaiset lapset tuonelan tuvilla. He olivat valmiit, minun yksin täytyi jäädä tänne koulutettavaksi.” Hänen luonteensa pohjasävel oli kuitenkin kaikessa ilo. Kukaan muu ei nauranut niin hopeankirkasta naurua kuin Ida.
Ida oli musikaalinen, kirjoitti sieviä hengellisiä runoja, piirusti aika sirosti ja teki kauniita käsitöitä, mutta hänellä ei ollut energiaa opiskella mitään perinpohjin.
Tällä sielukkaan kauniilla, kielitaitoisella ja lahjakkaalla tytöllä oli ystäviä, kansainvälisiäkin; Liinan mainitsema ihmisarkuus tarkoitti minusta sitä, ettei hän viihtynyt isoissa ihmisjoukoissa.

idan kirje

Idan kirje Kära pappalle

Isänsä jälkeen hän sai periä huomattavan määrän rahaa ja arvopapereita sekä tukevan elinkoron kuukausittain nostettavaksi. Kielitaitoaan kartuttaakseen hän vuonna 1886 isänsä viimeiset toivomukset täytettyään lähti kiertämään eri maita aloittaen Pietarista. Hartaana uskovana hänen määränpäänsä oli päästä Pyhälle Maalle. Dresdenissä hän vietti jonkin aikaa nauttien sen taideaarteista. Hän piti eniten taulusta ”Kristus herättää Jairuksen tyttären.” Sitä katsellessa hän pohti, miksi Jeesus hänet herätti.
Joillakin matkoilla hänellä oli matkaseurana englantilaisia ystäviään. Ei tainnut tuohon aikaan olla kovinkaan tavallista, että perheetön nainen matkusteli. Mutta Ida oli voimakastahtoinen, siitä kertoo sekin, että hän puutarhaa Sammatin Nikun talolle suunnitellessaan jopa siirrätti pihalta tallin saadakseen haluamansa näkymän. Ihailijoita ja merkittäviäkin kosijoita hänellä kerrotaan olleen, mutta hän oli vapaa sielu, joka ei halunnut sitoutua avioliiton kultaisiin kahleisiin.
Dardanelleilla hän vuokrasi englantilaisten ystäviensä kanssa talon, josta johtivat marmoriportaat suoraan mereen. Mikä aamupesu nousevan auringon kilossa! Ehkä Idan kieltenopettajan aikeet huuhtoutuivat Aigeianmeren kimalteleviin laineisiin. Myös Pyhän Maan matka jäi saavuttamatta, koska hän päätyi lopulta Italian Sienaan, jossa hän ostamassaan talossa eli elämänsä loppuun. Hänen loppuvuotensa olivat hyvin traagiset; hän vain istui aamusta iltaan monet vuodet sänkynsä laidalla, sokeana reumaatikkona vieraalla maalla.
”Näin sanoo Herra: minä korjaan sinut isiesi luo.
Silloin sinä vaivasi unohdat ja muistelet niitä
niinkuin ohitse juossutta vettä.”

Idan vaiheista kiinnostuneet voivat lukea hänestä enemmän teoksista Elias Lönnrot – elämä ja toiminta (Aarne Anttila, SKS), Kiehtovia naiskohtaloita Suomen historiasta (Caius Kajanti, Karisto) sekä Suurmiesten sukulaisia (Liina Holm). Kaikkia saa kirjastoista.
Hyvin vähän hyviä geenejä on riittänyt hänestä minulle asti, olen saamaton, epäsosiaalinen, kielitaidoton, haaveksiva erakko, mutta jotakin sentään hänestä tunnistan itsessäni. Pidän puutarhoista ja niissä visertävistä linnuista. Välttelen kaikenlaista sitovuutta. Rakastan matkustelua. Pidän kirjallisuudesta. Rakastan Jumalaa. Pitäisin myös huolettomasta elämästä, mutta olen syntynyt köyhien tähtien alla. En silti valita kohtaloani, vaan osaan riipaista elämäniloa siitä mitä minulla on. Idasta olen hyvin onnellinen; on onni omistaa Idan kaltainen esiserkku.

idan talo
Idan talo Italian Sienassa. Kuvat on saatu Elias Lönnrot -seuran ystävällisilta jäseniltä.

 

lammin talo piir
Ida Lönnrotin piirros Lammin talosta. Minäkin olen käynyt tuolla pihalla katselemassa.

 

 

 

 

lammin talo valokuva
Idan piirros on ihan hienosti Lammin talon näköinen.

 

 

 

 

idan hauta
Idan hauta  Sienan Laterano-hautausmaalla (cimitero Laterino).

 

 

 

 

elina lönnrotElina Sofia 1858-1876

Elina oli sisaruksistaan tervein, reippain, vahvin ja käytännöllisin. Hän hääri emäntänä jo nukkeleikeissään ja myöhemmin muun muassa oikeiden vieraiden kahvituksissa. Vaikka hän piti kotiaskareista, hänellä oli musikaalisiakin lahjoja, ja hän opiskeli Helsingissä.
Vahvasta terveydestä huolimatta kurkkumätä nujersi 18-vuotiaan Elinan 3.12.1876.

 

 

 

 

Thekla Natalia 1860-1879

thekla

Herttainen kaunotar Thekla varasti isänsä sydämen pitkien silmäripsiensä kehystämillä kahvinruskeilla silmillään. Hän oli isän kultamuru. Hauskinta oli, että siskopiirissä häntä ei milloinkaan kadehdittu. Äidin kuoltua lähetettiin aina Tekla isältä rahaa pyytämään. Hän seisoi ovensuussa, kunnes isä kysyi: ”Mitä nyt tarvitaan?” Mitä milloinkin tarvitsi ostaa. Kerrankin Thekla sanoi:

– Isä, siskot tarvitsevat paljon rahaa. Salin ikkunaverhot ovat ihan rikki, he ostaisivat uudet.

– Ostakaa lankoja ja kutokaa, isä pitää enemmän kotikutoisista kuin ostetuista ulkomaisista.

– Eivät he osaa kutoa.

– Voi raukkoja, äiti olisi kyllä osannut, sanoi isä Elias ja antoi rahaa. Isä ei Theklalta mitään kieltänyt.


Thekla harrasti pianonsoittoa ja oli hyvä koulussa. Siis täydellinen, kaunis olento! Hänetkin keuhkotauti valitettavasti vei 22.3.1879. Liina Holmin sisar Maria kysyi taudin ollessa toisessa asteessaan Theklalta: 

– Miltä tuntuu ajatella kuolemaa niin nuorena ja kaikkien rakastamana?

– Iloiselta vain! Äiti ja sisaret ovat jo edeltäkäsin menneet Isän kotiin ja pian olemme siellä kaikki.

Kun Maria viimeisen kerran hyvästeli Theklan, sanoi tämä:

– Minulla ei muuta muistoa ole antaa sinulle kuin vain sukkanauhat, mutta ne ovatkin kauniit. Maria jätti ne Elinalle, Elina minulle ja nyt sinä ne saat.


Thekla jätti tämän maailman käsi isänsä kädessä. Kyynelten valuessa poskille isä Elias sulkeutui huoneeseensa pitkäksi ajaksi. Sitten hän tuli muiden luokse ja sanoi:

– Lauletaan virsi 68.


”Jeesus elää, mihin sun, 

kuolema, nyt hirmus jääpi – – -”

 

Nämä neljä esiserkkuani, Eliaksen lapset Thekla, Maria, Elina ja Elias jättivät tämän maailman lapsina ja nuorina. Suren heitä kuin he olisivat omia omaisiani, niin läheisiksi he näiden tutkimusten kautta ovat tulleet. Erityisesti 2,5-vuotiaana kuollut pikku Elias saa kyynelet silmiini. Minusta on hyvä ajatella, että näen heidät kerran Jumalan taivaassa, jossa he hoitavat taivaallista puutarhaa ja soittavat enkelien soittimia. Elina ehkä tarjoilee taivaallisen pöydän herkkuja ja pikku Elias luettelee minulle kaikki lintulajit ulkomuistista. Ehkä me kaikki saamme siellä matkustella enkelivaunuilla planeetalta toiselle tähtien kirjomissa avaruuksissa.

 

 

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 47 = 54